Päätimme perjantai-iltana Andrean ja Damianin kanssa lähteä lauantaipäiväksi Ambatoon, kun lasten serkku (näitä sukulaisia on täällä joka käänteessä, kaikki on serkkuja/tätejä/setiä) tarjosi kyydin. Lähdimme siis pirteääkin pirteämpinä lauantai-aamuna kello 6.00 kohti Ambatoa. Krapulainen matkaseura aiheutti muutamia pahoinvointipysähdyksiä, mutta muuten matka sujui oikein mukavasti, huolimatta siitä, että auto oli (taas) aivan täyteen pakattu.
Saavuimme Ambatoon puoli kahdeksan maissa ja menimme tädin (näitä riittää) luo aamiaiselle. Kymmenen maissa pääsimme lopulta jatkamaan matkaa herkullisen aamupalan jälkeen. Pyörimme ostoskeskuksessa ja kävimme etsimässä matikan lisätunteja lasten serkulle Jessille. Tässä vaiheessa mukana oli jo neljä eri serkkua.
Ambato ja Tungurahuan provinssin lippu
Teimme pienen kierroksen Ambaton keskustassa ja lähdimme bussilla huristelemaan serkkujen (lisää!) luo lounaalle. Kiipesimme hieman kauemmaksi keskustasta ja saavuimme kolmen siskoksen opiskelijakämpälle. Täällä Ecuadorissa lounas on päivän suurin ja tärkein ateria. Ensin syödään keitto, jonka jälkeen tulee vielä annos kanaa/lihaa ja riisiä ja/tai perunaa jossain muodossa. Söimme siis hyvän lounaan ja suunnittelimme retkeä rannikolle, yhden serkku-tytön poikaystävän loma-asunnolle. Kuulosti varsin houkuttelevalta muutama päivä playalla!
Lähdimme vielä hieman Ambaton ulkopuolella sijaitsevaan Quisapinchaan tarkastamaan nahkatuotevalikoiman. Paikka on tunnettu juuri nahkatuotteiden valmistuksesta ja hinnat ovat varsin kohtuullisia. Takkihan sieltä tarttui mukaan. Saa alkaa tehdä tilauksia superhalvoista kauniista nahkatuotteista. Laskettelimme takaisin Ambatoon ja pysähdyimme vielä ihailemassa maisemia ja vähän jaloittelemassa.
Ecuadorin sisarukseni ja serkkuni
Paluumatkan Salinakseen teimme aivan uskomattomassa sumussa. En nähnyt yhtään mitään, kuljettajamme ilmeisesti muutaman metrin. Onneksi tiet on aika hyvin merkattuja ja autojen ajovalot näkyivät jotenkuten. Ajoimme aivan sokkoina autojonon hännillä, kun takaamme ajoi hirveää vauhtia bussi, joka lähti ohittamaan! Jopa matkaseuralaiseni olivat tästä pöyristyneitä. Bussi paineli ohi, kiilasi muutaman auton edelle ja pysähtyi jättämään matkustajia. Ja sama uudestaan: kauheaa vauhtia ohittamaan täydessä pimeydessä ja sumussa ja törkeä kiilaus autojonoon. Huh huh. Ei kyllä tee mieli käyttää bussia!
Kauniin Chimborazon lumipeitteinen huippu
Sunnuntaiaamuna menimme aamiaisen jälkeen messuun. Koko kylä kokoontuu sunnuntaisin kirkonmenoihin ja kylän keskusaukiolla kävi kova vilinä. Koko ajan sai olla tervehtimässä jotakuta. Tällä kertaa oli San Boscon, eli nuorten pyhimyksen päivä. Teimme pienen lenkin kylän läpi kulkueessa, jossa soitettiin ja laulettiin. Siellä taapersimme aasien ja hevosten ja laamojen keskellä.
Suolakaivokset vasemmalla
Lähdimme Andrean kanssa pienelle kävelylle katsomaan kylän suolakaivoksia, jotka ennen olivat ainoa tulonlähde. Pienissä poteroissa haudotaan vettä jota sitten vielä keitetään ja näin saadaan suola erotettua. Nykyisin suolakaivoksen tuotanto menee lähinnä eläimille. Paluumatkalla vastaan tuli Andrean poikaystävän serkku, jonka mukana lähdimme pienelle kierrokselle läheiseen kylään ja sitten vielä Guarandan kautta takaisin Salinakseen. Salinaksen ja lähikylien sekä Guarandan väliä ajavat pick-upit, joiden kyytiin hypätään ja maksetaan matkan mukaan. Saimme lähteä Pepen seuraksi ja näimme taas todella kaunista ympäristöä ja maalaiselämää. Naisia valtavien kantamustensa kanssa, perunapeltoja aivan loputtomiin, lehmiä, lampaita, koiria, aaseja taakkoineen. Ja tietysti uskomattoman suloisia pikkuintiaanilapsia, jotka tuijottivat herkeämättä takapenkiltä uskaltamatta sanoa sanaakaan.
Suolakaivosten neitsytpyhimys
Oikein mukava viikonloppu siis, paljon uusia tuttavuuksia ja maisemia. Nyt pannukakun tekoon!
Aurora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti