Nuevo Mundon ja Funorsalin projektin koordinaattori Mika tuli puolisonsa Ullan kanssa muutaman päivän visiitille Salinakseen. He saapuivat Puyosta perjantaina iltapäivällä ja viipyivät aina seuraavan viikon keskiviikkoon saakka. Jännitin heidän vierailuaan aika paljon, sillä aikatauluilla on täällä Salinaksessa ja ylipäätään Ecuadorissa tapana muuttua hyvin lyhyellä varoitusajalla ja se ei erityisesti näin lyhyellä ja tiukasti ajoitetulla vierailulla oikein sovi. Eikä noin muutenkaan suomalaiseen ajattelutapaan. Lisäksi minua pelotti, kuinka Ulla sopeutuu Salinaksen kylmyyteen: öihin viiden huovan alla ja aamujen tuskaiseen vaatteidenvaihtoon. Näin aiheesta erilaisia painajaisia useampana yönä. Elämä täällä on noin periaatteessa stressitöntä, mutta missä minä, siellä stressi.
Mikan työrupeama alkoi heti heidän saapuessaan ja hän sai hädin tuskin syötyä, kun Janethin kanssa jo hätyyttelimme häntä ensimmäiseen tapaamisen vanhojen JESläisten kanssa. Muutaman haastattelun jälkeen Mika piti pienen motivaatio ja tavoite –luennon ja pääsi lepäämään iltaseitsemän maissa. Minä jatkoin vielä puoli yhteentoista Universidad Central de Ecuadorin maisteriopiskelijoiden kanssa kuunnellen heidän ajatuksiaan Salinaksesta ja hämmästellen muutamia virheellisiä/outoja esityksiä esimerkiksi tuotteiden hinta- ja tulojoustoista sekä Salinerito -tuotteiden hinnoittelusta ja sen sosiaalisista vaikutuksista. Onnekseni ja Dorianin epäonneksi Flavio hätyytteli hänetkin samaan keskustelutilaisuuteen ja sain henkistä (ja olkapään muodossa myös fyysistä) tukea uuvuttavaan tilaisuuteen. Opin kuitenkin muutamia uusia asioita Salinaksen historiasta ja prosesseista ja aina on mielenkiintoista kuulla muiden ajatuksia Salinaksesta ja kuinka toimintaa voitaisiin kehittää, joten ihan mukava oli olla kuuntelemassa. En kuitenkaan täysin vakuuttunut yliopiston laadusta...
Mika esitteli päätöksentekomallin, jonka avulla Juliana, Carmen ja Alessandro heti saman iltana tekivät päätöksen lähteä Guarandaan juhlimaan.
Lauantaina kampesin uupuneena sängystä ylös lauantaille täysin sopimattomaan aikaan ehtiäkseni kahdeksaksi päivän ensimmäiseen haastatteluun. En uupumukseltani saanut syötyä, kahvia oli kuitenkin pakko kaataa muutama tippa kurkkuun. Mika ja Ulla olivat jo pirteinä liikkeellä ja saimme sitten tietysti odotella haastateltavia, jotka edellisenä iltana olivat vahvistaneet osallistumisensa. Lähdimme Janethin kanssa heitä etsimään ja yksi asia tuli erittäin selväksi: mikään ei ole niin tärkeää kuin lehmät. Olin niin väsynyt, etten jaksanut välittää täydellisen pieleen menneistä aikatauluista, vaan vain ryhdyimme etsimään jotakuta, joka ehtisi haastatteluun. Onneksemme saimme lopulta muutaman henkilön paikalle ja Mika pääsi juttelemaan heidän kanssa ja antamaan sitten meille pienen tiivistelmän palautteista. Keskusteluissa oli tullut paljon ilmi samoja juttuja, joita olin kerännyt kurssiarvioiden palautteista. Hieman vielä kommunikaatiosta tuli lisää palautetta, mutta pääosin toistuivat tietyt seikat, joiden tiedän olleen kurssien heikkouksia. Mikan ja Ullan suunnattua Riobambaan viikonlopuksi lompsin Alicen luo kysyäkseni hänen vointiaan ja pääsinkin juuri sopivasti istahtamaan hänen ja Mauron kanssa lounaspöytään. Söimme herkullista pastaa (kastikkeen Mauro oli tuonut Italiasta, kotikulmiltaan Vicenzasta) ja naureskelimme salineroille ja heidän valloitusyrityksilleen, joista osa on saanut jopa hieman pelottavia piirteitä.
Kahville suuntasimme Guarandaan. Nappasimme Claudian mukaan ja ahtauduimme camionetan takapenkille, mikä ei ollut turhan helppoa. Kärsimme Claudian kanssa puolikkaalla penkillä Mauron ja Alicen viedessä kaksi ja puoli. Onneksi Claudia painaa noin kilon, enkä minäkään ole sieltä ihan leveimmästä päästä (lauantain ruokailujen jälkeen kyllä olin aika leveä). Saavuimme Guarandan palmujen katveeseen toppavaatteissamme ja kulutimme kahvilan penkkejä hyvän tovin tilaten vielä vähän lisää, uudestaan ja uudestaan. Hmmm.. Ilta sujui rattoisasti Patrician luona Erikan synttäreitä juhlien, vaikka lettujen paistosta ei tullutkaan yhtään mitään. Täysi katastrofi. Hyvät naurut kuitenkin.
Sunnuntai kului turhankin nopeasti Claudian ja Maria Josén sekä jälkimmäisen ystävän Santiagon seurassa Balsapambassa. Starttasimme aikaisin ja saavuimme kaikki paikalle suurempine ja pienempine silmäpusseinemme. Ihailimme Balsapambassa rehevää luontoa ja patikoimme kostean kuumassa ilmassa paidat märkinä hiestä. Viidakkopolkumme varrella kasvoi muun muassa kaakaota ja liukastelimme mudassa ylös vehreää rinnettä naureskellen hoippumisellemme. Santiago on töissä Balsapamban terveysasemalla ja menimme hänen luokseen lounaalle pulahdettuamme vesiputouksen alle uimaan. Poimin Santiagon pihalta muutaman limen kotiinviemisiksi ja puristimme Claudian kanssa mehut naapurin tuomista appelsiineista. NAM. Täällä lääkäreiksi valmistuvat viettävät vuoden jossakin maaseudun terveyskeskuksessa ja yhteisöissä työskennellen. Maria José on siis Salinaksessa suorittamassa año ruralin, joka on pakollinen julkiselle puolella työskenteleville.
Liukastelimme mutaisilla poluilla hiestä märkinä.
Kaakao.
Kotiinpaluu Balsapambasta ei sitten ollutkaan sieltä helpoimmasta päästä. Istahdimme kadunreunalle odottelemaan bussia, joita sitten huristelikin ihan kiitettävä määrä ohitsemme. Ja jokainen niistä todella huristeli ohitsemme. Aloimme hieman huolestua, sillä Guaranda-Salinas yhteydet eivät sunnuntai-iltaisin ole turhan tiheitä. Santiago tarjoutui heittämään meidät terveysaseman autolla Chimboon saakka, mikäli avain vain löytyisi. Avain sitten löytyi ja riemusta kiljuen loikimme auton kyytiin. Ongelmaksi kuitenkin muodostui terveysaseman portti. Meillä oli siis auto, avain ja kuski, mutta ei avainta terveysaseman portin avaamiseen. Hienoa. Tämä oli varmasti rangaistus aikomuksestamme huristella valtion varoilla kotia. Etsimme avainta eripuolilta terveysasemaa ja kokeilimme portin munalukkoon jokaista mahdollista löytämäämme avainta ja jokaista avainta ainakin kymmenen kertaa jokainen meistä neljästä vuorollaan. Seuraava askel oli löytää puhelinnumero, jotta voisimme soittaa henkilölle, jolla avain mahdollisesti olisi. Santiago ohjeisti Maria Joséa, että erään huoneen seinältä tulisi etsiä nimi Carmen ja numero. Ihmettelimme Claudian kanssa, kun Maria Joséa ei kuulunut ja löysimme hänet pimeästä huoneesta tihrustamasta kännykän valon avulla seinälle sinne tänne tuherrettuja numeroja, joita oli nopean arvioni mukaan yli 50! Tilanne oli niin absurdi, että hädin tuskin sain henkeä naurultani. Aloin pitää kotiin pääsemistä erittäin epätodennäköisenä.
Hiukan iäkkään oloinen vauva.
Ecuadorin rokotusohjelma.
Ihme kyllä Santiago ja Maria José onnistuivat selvittämään avaimen olinpaikan ja lähtivät hakemaan sitä. Sillä välin Claudia ja minä tutkimme terveysasemaa ja sen imetysohjekuvitusta sekä rokotusohjelmaa. Oli kyllä hauska vaellella tutkimassa hiljaista terveysasemaa ja pohdimme kuinka selittää läsnäolomme, mikäli joku sattuisi paikalle. Maria José ja Santiago saapuivat lopulta ja pääsimme kotimatkalle, joka tarjosi henkeäsalpaavan kauniita maisemia. Tunsin oloni todella kotoisaksi kuunnellessani Maria Josén ja Santiagon juttelua potilaistaan ja sairauksista. Lääkärin lapsi J
Kotimatkan maisemia.
Maanantaipäivä starttasi Funorsalin programacionin merkeissä ja Mika antoi palautetta tapaamiseen valmistautumisesta ja sen kulusta, mikä oli oikein hyvä juttu, sillä nämä maanantaiaamut tahtovat venyä turhan tähden. Jatkoimme reflexionilla ja suuntasimme sitten tapaamaan yliopiston edustajia, jotka olivat tyrineet aikataulutuksessa emmekä lopulta päässeet lainakaan kokoustamaan heidän kanssaan, vaikka asiasta oli sovittu jo viikkoja aiemmin. Harmi juttu, että Mika ei päässyt juttelemaan heidän kanssaan! Yliopiston kanssa kaikki on sujunut todella hyvin ja sovittujen aikataulujen mukaan, joten minua harmitti kovasti, että Mika ei tavannut kavereitamme maataloustieteellisen varadekaania Olmedo Zapataa tai dekaania Hugo Vásquezia.
Juliana kyseli Mikalta neuvoja miehen löytämiseksi.
Maanantai-iltana jatkoimme pienellä työpajalla Salinaksen eri instituutioiden muutaman edustajan kanssa. Toteutimme neuvottelu- ja johtamisharjoituksen, joka kirvoitti monet naurut ja sai meidät osallistujat hoksaamaan kuinka suppeasti toisinaan näemme asiat ja tilanteet. Mikaa arvostetaan Salinaksessa kovasti ja hän saakin joka vierailullaan kannustettua ihmisiä kehittämään itseään.
Cuatro Esquinasin käsitöitä.
Tiistaiaamuna lähdimme kohti Cuatro Esquinasia ja Salinaksen subtropiikkia. Cuatro Esquinas on kylä Salinaksen ja Guarandan välissä ja sieltä osallistui muutama nuorukainen JES IV –kurssille. Mika piti pienen esityksen ja teimme kierroksen kylässä, jossa on jokin aika sitten aloitettu pullovesi –projekti. Provinssin hallinnon tukemana Cuatro Esquinasissa pullotetaan Chimborazon vettä ja pyörähdimme katsomassa pientä pullottamoa. Lisäksi tutustuimme lyhyesti JESläisen Marcon nettikahvilaan sekä JESläisen Luchon kauniisiin puukäsitöihin ja kylässä punottaviin laukkuihin. Cuatro Esquinasissa tuntee upean yhteisöllisyyden ja Marcon on mahtava tyyppi, joka on aktiivinen, fiksu ja innokas.
Pullottamo.
Marcon nettikahvila.
Cuatro Esquinasista jatkoimme Ullan ja minun kauhunvinkaisujen saattelemana kohti Chazojuania. Reitti on kaunis, mutta jyrkänteet ja mutkittelevat vuoristotiet yhdistettynä Flavion ajotapaan saavat suomalaisen ahdistumaan. Olen jo tottunut olemaan Flavion kyydissä ja olen aika rauhallinen, parempi vain sulkea silmät ja teleportata itsensä muihin maisemiin. Matkalla ohitimme Dorianin kotikylän Camarónin, jossa alkoi Salinerito -suklaiden valmistus, kaakaopuiden katveessa. Suklaatuotanto siirrettiin viileään Salinakseen, kun kuivumassa olleista suklaakiekoista löytyi ötököiden toukkia ja munia – YÖK.
Chazojuan.
Lampaannahka kuivumassa Chazojuanissa. Oksettavalla tavalla kiehtova.
Chazojuaniin saavuttuamme meille selvisi, että mitään ei ollut järjestetty: ei lounasta, ei tapaamista, ei mitään. Ruokailu kuitenkin järjestyi helposti ja odotellessamme pyörähdimme Flavion kanssa Padren tilalla kylän vieressä hakemassa kardemummaa. Upeat kukat, mandariini- ja appelsiinipuut sekä mitä erilaisemmat kasvit täyttävät puutarhan. Suoraan puusta poimittu mandariini maistui makealta ja sain mukaani pusseittain erilaisia hedelmiä.
Kardemumma.
Flavio kalastamassa mandariineja.
Appelsiinipuu. Ei tarvitse edes kurottaa!
Chazojuaniin suunnitellaan yhtä JESiä ja halusimme kuulla hieman asukkaiden mietteitä kurssin järjestämisestä. Chazojuanissa on täysin erilainen tunnelma kuin Salinaksessa: lämmin ilmasto ei ole omiaan aktiiviseen työntekoon ja järjestäytymiseen. Ihmiset ovat turhan mukavasti juuri niin kuin ovat, eivätkä näin ollen ole aktiivisia muuttamaan mitään. Ideana olisi kuitenkin järjestää JES subtropiikissa ja saada aktiivisemman Camaronin sekä muiden lähiyhteisöjen asukkaita mukaan.
Suloinen tyttönen ja pikkuveljensä laaman kyydissä.
Paluumatkan upeita maisemia.
Mikan vierailun päätti projektin tilien tarkastaminen sekä arviointikeskustelu toteutukseen osallistuneiden kanssa. Osallistuminen oli taas aika heikkoa, mutta läsnäolijoiden kanssa (kaikki naisia) kävimme mielenkiintoisen keskustelun ja löysimme paljon kehitettävää sekä keinoja parannuksien saavuttamiseksi. Salinaksessa tarvitaan mielestäni rakentavaa kritiikkiä ja toimintojen sekä niiden tulosten arviointia, jotta alueen kehittyminen ei pysähdy tai jatka vain yhtä uraa ilman uusia näkemyksiä ja polkuja. Asukkaat luottavat mielestäni hieman liikaa tämänhetkiseen hyvinvointiin eivätkä etsi ja toteuta aktiivisesti uusia mahdollisuuksia tai paranna nykyisiä. Jo saavutettu hyvinvointi on saanut ilmapiirin passivoitumaan ja innovatiivisuuden tyrehtymään.
Projektiarviointi. Tässä vielä Kléberkin paikalla.
Kaiken kaikkiaan Mikan vierailu oli lyhyestä kestostaan huolimatta täynnä tapahtumia ja keskusteluja salinerojen kanssa. JES I:sen osallistujat muistelevat kurssia lämmöllä ja Mikaa ja Timoa kaivataan kovasti. Mikan vierailu ilahduttikin monia ja toivottavasti antoi taas pienen sysäyksen muutamille jatkaa unelmiensa toteuttamista.
Tulipa pitkä teksti. Ehkä joku jaksaa lukea kuitenkin!
Aurora
