Viime viikot ovat olleet hirmu kiireisiä täällä Salinaksessa. Pahoittelen, etten ole kirjoittanut taas hetkeen, mutta olen ollut menossa aina aamusta iltamyöhään ja iltaisin olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut kirjoittaa, vaikka kylmyyden takia en nukahdakaan. Töissäkään ei ole ollut sellaista tyhjää hetkeä, että olisin ehtinyt kirjoitella.
Salinaksen kauniita päivä.
Reilu viikko sitten Yolandan siskon mies menehtyi. Hän oli jo vuosia sairastanut lihasrappeumatautia (?), mutta sydämen pysähtyminen tuli kuitenkin yllättäen. Yolanda ja muut perheenjäsenet viettivät kaksi yötä rukoillen vainajan luona ja hautajaisia vietettiin torstaina. Tulin Funorsalin porukan mukana messuun, sillä vaikka tunnenkin Yolandan perheen hyvin, en koskaan tavannut vainajaa. Yolanda viettää nyt sisarensa kanssa kovasti aikaa ja minä yritän pitää kotona järjestystä yllä ja näin auttaa uupunutta Yolandaa. Tiistaina tunnin ruokatauon aikana kokkasin, söin ja kävin torilla ostamassa viikon hedelmät ja vihannekset. Istuin alle seitsemän minuuttia ja olin aivan uupunut palatessani toimistolle. Ei ole äidin rooli helppo. Koitan huolehtia Damianin ruokailuista sun muista, minkä lisäksi eilen hakkasin puolitoista tuntia hänen päähänsä englannin kielioppia. Kävimme hauskan hintavertailukeskustelun äidin kanssa – tai oikeastaan siinä ei kyllä ollut mitään hauskaa, sillä meinasin pyörtyä. Ostin tiistaina 50 usd sentillä noin 30 banaania, äiti eurolla kaksi. Ostin puoli kiloa mansikoita dollarilla, äiti 250 grammaa viidellä eurolla. Suurehko ananas maksaa täällä dollarin jättimäinen vesimeloni puolitoista dollaria. Dollarilla saa kolme tai neljä papayaa, kuusi omenaa tai kymmenen suuren suurta tomaattia. Porkkanoita dollarilla saa jo kahden kuukauden tarpeiksi. Myyjät tuntevat jo minut ja osaavat kaivaa parhaat mansikat esille ja ottavat jo ihan rauhallisesti, kun kääntelen jokaisen hedelmän ja vihanneksen löytääkseni parhaan yksilön. Tiistaina kiljaisin riemusta, kun löysin kauniin, kauniin salaattikerän! Ja Damián häpesi.
Damianin kanssa. Olemme jo aika läheisiä ja tulen kyllä kaipaamaan kovasti ecuadorilaista pönttöä pikkuveljeäni.
Viikolla pakersin Espanjan Kehitysyhteistyöministeriölle suunnatun rahoitushakemuksen parissa. Oman mokani ja Flavion työskentelytottumusten takia väänsin sitten hakemusta perjantaina aamukolmeen. Onneksi olen tottunut tällaisiin aikatauluihin ja itseäni voin syyttää. Sunnuntaina sitten matkustin uskomattoman epämukavasti Quitoon ja vietin siellä ihanan illan nautiskellen kaupungista ja italialaisen Diegon seurasta. Bussimatka Guarandasta Quitoon kestää noin viisi tuntia ja näiden viiden tunnin ajan istuin kuljettajan takana olevalla penkillä (ei siis istuimella, vaan kovalla, kapealla penkillä) KOLMEN muun kanssa. Hartiani olivat aivan liian leveät tällaiseen matkustamiseen ja istuin sitten viisi tuntia kiemuralla, toiseen suuntaan kiemuralla ja etukenossa. Taisin juuri edellisessä tekstissä kirjoittaa jotain matkustamisen aiheuttamista selkäkivuista.. Quitoon saavuttuani ihan sattumalta lähetin Tenassa asuvalle Diegolle tekstiviestillä terveisiä Quitosta kysellen kuulumisia ja hän vastasi olevansa myös kaupungissa! Sovimme sitten treffit ja Ecuadorin typerän alkoholilain takia join mojiton sijasta kupin teetä (pöh) naureskellen poikien vastoinkäymisille.
Anna, tiramisu ja lapsukaisia.
Italialaiset vapaaehtoiset piipahtivat lähes kaikki Italiassa äänestämässä ja Mauro, Alessandro ja Alice palasivat Salinakseen mukanaan 100kg ruokaa. Alice raukka oli joutunut Amsterdamissa erittäin perusteelliseen tarkastukseen ruokakuormineen. Tuomiset on nyt jo syöty. Diego ja Francisco olivat saapuneet fiksuina poikina lentokentälle humalassa ja heitä ei sitten päästetty lennolle. Ei siinä vielä mitään, tämän hässäkän aikana Franciscolta vietiin matkalaukku ja siinä samalla tietokone, passi ja kaikki muu. Tietokoneella hänellä olivat tallennettuna neljän kuukauden kuvat, sillä hän työskentelee valokuvaajana. Paluumatkalla lentoyhtiö oli kadottanut Diegon laukut, minkä vuoksi hän siis oli Quitossa. Ressukka harmitteli ruokalastinsa katoamista. Suupieleni vipattivat kyllä hieman kun hän kertoi heidän kiemuroistaan, vaikka tosi kurja juttu tietysti Franciscon tavaroiden katoaminen.
Pelleilimme tietokoneeni kameran kanssa.
Maanantaina varsin hyvän hostelli-aamupalan jälkeen kiiruhdin ministeriön toimistolle, jätin hakemuksen ja tein vakavan virheen: suuntasin käsityötorille. Vietin torilla 40 minuuttia, saalis: kaksi mekkoa Mayalle, nahkavyö, neljä kangasvyötä, kahdet hanskat, kolme palloa, huopa, kolme huivia, kaksi pussukkaa. En edes uskalla ajatella mitä tapahtuu kun suuntaamme Sessin kanssa Otavalon valtavalle markkinapaikalle. Chilen jälkeen harmittelin, etten tuonut enempää tuliaisia ja muistoja ja nyt aion kyllä olla tekemättä samaa virhettä! Olen jo päässyt ihan hyvään alkuun J Panokseni Ecuadorin taloudelle tulee olemaan kohtuullinen. Olemme täällä jonkin verran keskustelleet tinkimisestä muiden ulkomaalaisten kanssa. Minua ärsyttää maksaa taksista viisinkertainen hinta ja sanon sen kuljettajille. En myöskään suostu maksamaan hedelmistä muita enempää, mutta käsitöitä ostaessani en tykkää tinkiä. Erityisesti täällä Salinaksen alueella minulla on mahdollisuus ostaa tuotteet suoraan naisilta itseltään ja tuntuu turhalta tinkiä hintaa muutamaa dollaria edullisemmaksi, kun tiedän heidän tulotasonsa ja omani. Muutaman dollarin ero on minulle naurettavan pieni (vaikka useammasta tietysti jo kertyy), mutta yksittäiselle naiselle merkittävä. Minua varmaan pidetään hieman tyhmänä, kun maksan joskus enemmän kuin pyydetään J
Salinaksen eläimistöä.
Lauantaina lähdimme reippaina tyttöinä Annan kanssa kävelylle. Kahden tunnin nousemisen jälkeen kadutti jo hieman. Neljän tunnin tihkusateessa taapertamisen jälkeen saapuessamme lopulta tielle olin jo valmis camionetan kyytiin. Tuloksena olivat hyvin kipeät pohkeet ja pylly. Tulevana viikonloppuna aiomme tehdä saman lenkin uudestaan.
Annakin meinasi hylätä kenkänsä matkalle. Löysimme kävelyllä neljä yksinäistä kenkää.
Tällä viikolla olen jatkanut erilaisten projektien suunnittelua. Erilaisia avustusrahastoja on valtavasti ja Flaviolla pää täynnä ideoita, joille hakea rahoitusta. Olen jo omaksunut hieman eteläamerikkalaisemman tavan kirjoittaa ja muotoilla projekteja, voi apua. Tämä on kyllä loistavaa harjoitusta espanjankielelleni ja erinomaista kokemusta projektisuunnittelusta tietenkin. Lisäksi olemme järjestelleet JES V kurssin aloitusta, joka on nyt vihdoin saatu lyötyä lukkoon. Yliopisto suhtautuu kyllä todella mahtavalla tavalla JESiin ja yhteistyö on viivästyksiä lukuun ottamatta sujunut erinomaisesti heidän kanssaan. Aloitamme luennot tulevan viikon torstaina ja kuukauden ajan torstai- ja perjantai-illat sekä lauantaiaamupäivät kuluvat JESin merkeissä. Päivät pitenevät ja viikonloppu lyhenee, mutta olen hirmu innoissani luentojen aloittamisesta ja palaamisesta opiskelun pariin. Ehdin osallistua koko ensimmäiselle osalle kurssia ja saan varmasti paljon uusia mielenkiintoisia näkökulmia johtajuuteen.
Käyn Funorsalilla taistoa machismoa vastaan. Kuvassa on toimistomme ovi: vasemmalla Sessin lähettämä magneetti: "Equality is a myth - Women are better!" oikealla tipukortti, jolla Flavio koitti peittää magneetin. Merkkasimme Janethin kanssa kumartavan tipun koiraaksi ja vasemman puoleisen naaraaksi. Flavio kutsuu minua ja Janethia nimellä burras, eli aasit.
Annan kanssa kävelyllä.
Anna ja prinsessa. Rakastan Salinaksen lapsia, joilta saa aina haleja ja kauniita hymyjä.
Muutoinkin elämä on täällä nyt hirmu aktiivista. Tiistaisin ja torstaisin vedämme Annan kanssa jumppaa (osallistujia ei ole vielä ollut mitenkään ihan suunnatonta määrää, mutta olen toiveikas) ja maanantaisin ja keskiviikkoisin terveyskeskukseen saapuneet Cynthia ja Maria José pitävät meille salsatunteja! Tytöt ovat aivan ihania ja on helpotus tuntea lääkäri. Aloitamme pian minulle parasiittikuurin… Lisäksi lenkkeilemme milloin ehdimme, kokkaamme, tanssimme, käymme kävelyillä ja juttelemme. Vaikka odotan jo kovasti Suomeen palaamista ja tiedän rakkaideni näkemistä, tulen ikävöimään kovasti tänne Salinakseen ja kaikkia rakkaita ihmisiä ja ystäviä.
Alessandro otti minusta "taidekuvan".
Arki-Aurora
