Suuntana Salinas!

Lähdin keskiviikkoaamuna kohti Salinasta Flavion kyydillä. (Flavio on Funorsalin, eli työpaikkani, sub director ja näin ollen siis myös pomoni. Lisäksi asun Flavion luona. Myöhemmin vielä lisää Flaviosta ja hänen perheestään.) Kyyti Salinakseen oli iloinen yllätys, sillä reilu viiden tunnin bussimatka ja sitten reilu tunnin matka kulkuneuvolla X eivät suoranaisesti houkutelleet, kun matkatavaraa oli se 36kg. Hyppäsin siis tyytyväisenä kyytiin hostellini läheltä. Emme kuitenkaan suinkaan suunnanneet suoraan kohti Salinasta, vaan ensin olisi tiedossa muutama kokous. Suoraan asiaan siis, sopivasti vaelluskengät ja farkut jalassa ja naama täysin meikitön. Jes.

Ensimmäinen tapaaminen oli arkkitehtitoimistolla. Kävimme läpi uuden kurssikeskuksen piirustuksia ja rahoitusta. Tapaaminen oli hyvin mutkaton: kävimme vain ripeästi läpi asioita ilman sen suurempia juhlallisuuksia. Arkkitehtitoimiston jälkeen siirryimme Ecuadorin sosiaalisen kehityksen ja yhteistyön ministeriöön (järkyttävä käännös, kyseessä siis Ministerio de Cooperacion y Desarrollo Social). Meinasin purskahtaa itkuun, kun tajusin olevani menossa ministeriöön tapaamiseen farkuissa, vaelluskengissä ja fleecessä. Pieniä yllätyksiä. Noh, ei muuta kuin hiukset ja vaatteet ojennukseen ja rillit päähän. Ministeriön tapaaminen kuitenkin peruuntui ja huokaisin puolittain helpotuksesta, puolittain harmista.

Matka Quitosta Ambaton kautta Salinakseen sujui ripeästi. Ajelimme hyvää vauhtia ja ohitimme erilaisia pienempiä ja suurempia kaupunkeja ja kyliä. Yksi kylistä oli erikoistunut jäätelöön ja kadut olivat aivan täynnä jäätelöbaareja. Hieman ennen Ambatoa pysähdyimme nappaamaan jätskit. Mietin hetken kannattaako, mutta päätin ottaa riskin. Oli kyllä hyvää kookosjätskiä! Ambatossa söimme lounaan. Päätin jo toistamiseen ottaa riskin ja maistaa ecuadorilaista erikoisuutta cuyta eli marsua. Cuy oli ihan hyvää, mutta kuten ruoka muutenkin täällä, aivan järkyttävän suolaista!

Ambatosta lähdimme viimeiselle etapille kohti Salinasta. Nousimme aina 4200 metriin saakka ja ihastelin tuprauttelevia tulivuoria, vicuñoja sekä polveilevia rinteitä. Otin päivän kolmannen riskin ja pysähdyimme täyttämään vesipullot vuorilta laskevalla vedellä. Vesi oli todella raikasta, mutta voi tietysti olla, että kannan nyt mukanani jotain pikkukaveria. Muutaman tunnin ajon jälkeen mutkan takaa tuli näkyville Salinas. Itse ajomatka Quitosta Salinakseen kesti reilu neljä tuntia.

Tapasin heti Flavion vaimon Yolandan ja pojan Damianin. Tytär Andrea opiskelee Riobambassa ja asetuin hänen huoneeseensa. Lämmintä vettä tulee! Jee! Muuten on aivan jäätävän kylmä kaikkialla ja koko ajan. Nukun lämpökerrasto ja fleece ylläni, säärystimet (kiitos Lamppu!) ja villasukat (kiitos Sessi ja Mummo!) jalassa ja silkkikypärä päässä. Lisäksi on kaksi huopaa ja päiväpeitto. Kaiken kruunaa makuupussi (isille tiedoksi: juuri sopiva näihin oloihin). Ikkunalaudallani asustaa kyyhky, jonka kujerrus ja mätkähtely ikkunalasiin toisinaan kyllä hieman häiritsevät.

Kotitaloni tuo vaaleanpunainen. Minun huoneeni oikealla ylhäällä.

Lähdimme vielä illan JES tunneille (kerron myöhemmin tarkemmin mikä JES on ja mitä kaikkea sen parissa puuhaan). Kävimme ensin syömässä yhdessä (riisiä, paistettu kananmuna, tomaattia, banaania ja kahvia) ja sitten siirryimme prosenttilaskujen pariin. Esittelin lyhyesti itseni ja muutaman asian Suomesta ja pääsin jo hieman tutustumaan oppilaisiin, joita oli tällä kertaa paikalla seitsemän. Ilokseni espanjani sujui ihan hyvin, vaikka minulla olikin hieman vaikeuksia ymmärtää heitä. Osa oppilaista on kaukaakin ympäröivältä maaseudulta ja heillä on kauniit alkuperäisväestön vaatteet: huopahattu, hame, värikäs huivi harteilla ja sen alla rinnan poikki sidottu liina, jolla voi kantaa lasta tai muuta kantamusta. Oppilaat ovat (pääosin) ilmeisen motivoituneita ja tulevat tunneille mielellään. JES tunnit ovat aina maanantaista keskiviikkoon iltakuudesta noin iltayhdeksään ja tuntien aluksi syödään yhdessä päivällinen.

Salinas

Illalla kaaduin sänkyyn aivan lopen uupuneena, mutta sitten kaikki hauska vasta alkoikin, nimittäin koko yön ja seuraavaan aamupäivään jatkunut oksentaminen. Nyt voitte sitten arvailla, mikä ottamistani ruokariskeistä oli syyllinen. Itse en osaa sanoa, mutta cuyta en enää aio syödä.

Aurora