Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Täällä Salinaksessa päivät saattavat sujua aivan eri tavoin kuin aamulla olen suunnitellut. Keskiviikkona oli varsinainen tehopäivä! Tietysti juuri silloin, kun olen liikenteessä hiukset ja silmälasit likaisina, meikittä ja hautautuneena neljän lököttävän vaatekerroksen alle. Noh, ei se mitään.

Lähdin muutaman minuutin varoitusajalla Guarandaan Flavion, Janethin ja erään Salinaksen radion (kyllä, täällä on myös oma radio, mitäpä täällä ei olisi) työntekijän kanssa. Nappasin mukaan passini ja muut tarvittavat dokumentit ja aloitimme reissun poliisiasemalta, jotta saisin viimein hankittua pakollisen censon eli henkilöllisyystodistuksen. Asia hoitui aivan hetkessä ja ihme kyllä kaikki tarvittavat dokumentitkin olivat mukana ensi yrittämällä. Chile saisi kyllä tässä asiassa ottaa Ecuadorista mallia. En suoranaisesti ilahtunut, kun poliisimies halusi ottaa minusta kuvan censoon. Aikamoinen kummitus, mutta onneksi ei mikään kymmenen vuoden dokumentti! Odottelin siinä pöydän ääressä, kun innokas poliisimies hääräsi censoani valmiiksi. Katselin, kun hän sähelsi papereiden kanssa, tiputti kameran, kiskaisi johdot irti tietokoneen näytöstä ja pimensi koko härvelin. Naama peruslukemilla. Sain siis ecuadorilaisen henkilöllisyystodistuksen ongelmitta ja lopputulos on kyllä aika koominen.

Kivasti näkyy puolet naamasta kun kuva on ihan venynyt!

Tällä välin Flavio ja kumppanit kävivät ihmettelemässä koulun ovea, jonka Damián oli jotenkin onnistunut hajottamaan. Kyseisen oven parissa vietimme vielä aika monta minuuttia, kun ajelimme etsimässä puuseppää sitä korjaamaan ja sitten haimme oven korjattavaksi. Tehokasta työaikaa siis..

Guaranda.

Suuntasimme taas Universidad Estatal de Bolívarille keskustelemaan yhteistyökuvioista. Hurrasin taas ulkonäköäni, mutta olen jo tottunut tapaamaan yliopistojen rehtoreja ja dekaaneja sun muita vähemmän imartelevan näköisenä, joten en suurempia murehtinut. Ravasimme ympäri yliopistokampusta etsimässä eri henkilöitä. Tulimme tietysti lounasaikaan (joka kestää kaksi tuntia) ja jouduimme lähtemään ensi yrittämällä tyhjin käsin pois. Lounastauon jälkeen palasimme ja taas ympäri ämpäri, rappusia ylösalas toimistosta toiseen. Jos suinkin kehtaan, ehdotan, että ensi kerralla sovimme tapaamisista etukäteen. Voi tietysti olla, että se ei toimi, vaan joudumme joka tapauksessa odottamaan. Ehkä pitäisi kuitenkin yrittää, tuntui ihan älyttömältä kuluttaa niin paljon aikaa ihmettelyyn.

Näin meidän toimistolla sähköasiat!

Paluumatkan ajoimme hieman normaalia rauhallisemmin. Maanantaina eräs salinero oli ajanut autollaan ulos tieltä. Kuolemantapauksilta onneksi vältyttiin, vaikka auto oli heittänyt muutaman kerran katon kautta ympäri. Onneksi lavalla ei ilmeisesti ollut ketään turman sattuessa ja onneksi auto ei mennyt jyrkänteeltä alas. Toivottavasti tämä hillitsee kaahailua ainakin hetkeksi, sillä tiet ovat hyvin vaarallisia tiukkoine mutkineen ja tiellä poukkoilevine lapsineen ja koirineen.

Illalla koin aikamoisen pettymyksen, kun JES tunnit jouduttiin taas perumaan. Oppilaat tulivat tunnin myöhässä (syy ei ollut heidän, vaan kuljetuksen joka on nyt aiheuttanut useamman kerran päänvaivaa) ja opettajamme oli jo harmistuneena lähtenyt. Olin todella pahoillani, sillä tällaisia turhia takaiskuja tuntuu tulevan aivan liian usein. Tarvittaisiin vähän päättäväisyyttä tehdä asiat kunnolla ja toivon voivani tuoda sitä. Käytännön asiat ovat jäävät täällä liian helposti retuperälle ja hienot suunnitelmat eivät taivu todellisuuteen.

Vähän mietteliäin mielin eteenpäin. Leukoja hieman särkee hampaiden kiristely..

Aurora