Syntymäpäivärangaistus

Viikonloppu sujui taas oikein mukavissa merkeissä huolimatta koko sunnuntain jatkuneesta sateesta. Kävimme perjantai-iltana kahvilla/kaljalla Guarandassa viehättävässä pikku kahvilassa ja oli ihana vähän laittautua pitkästä aikaa. Kummitus sai hetkeksi kyytiä. Lauantaipäivän vietimme Guarandassa ja raahasin supermarketista Salinakseen kolme muovikassillista mysliä, täysjyväleipää sun muuta tarpeellista. Oli ihanaa kävellä kaupungilla, vaikka torin lihaosasto saikin kylmät väreet juoksemaan pitkin selkää ja rankka sadekuuro yllätti meidät.

Sunnuntaina messun jälkeen (käyn nykyään joka sunnuntai, jotenkin luonteva osa elämää täällä) menimme Yolandan edesmenneen serkun taloon syömään. Tämän kuolemasta on vuosi (?) ja päivää muistettiin tarjoamalla valtava määrä ruokaa valtavalle määrälle ihmisiä. Sain ensiksi eteeni noin litran verran ihanaa kanakeittoa, jossa oli kaksi suurta lihapalaa! Olin jo aivan täynnä lusikoituani keiton ja katsoin kauhulla lautasta, joka seuraavaksi kiikutettiin eteeni. Suuren suuri kasa possua, vähän salaattia ja aivan mieletön keko motea, eli maissia. Pelastuksekseni kaikkea ei kuitenkaan tarvinnut syödä vaan ylimääräisen sai kiikuttaa kotiin myöhempää käyttöä varten. Ruoka oli todella hyvää! Ei täällä ainakaan nälkiinny..

Mitähän tälle kuvalle kävi? Tässä siis motea.

Sunnuntai-iltana menimme Yolandan siskon luo syömään Jessin 18-vuotissynttärikakkua. Kakku oli hyvää, mutta syntymäpäivän vietto aika hurjaa. Katsoin silmät pyöreinä, kun Jessin veljet nappasivat nahkavyön housuistaan ja läimivät oikein kunnolla sisarensa takamusta. Toimitusta edelsi riehakas pystypaini keskellä kuppeja ja lautasia. Pakenin turvaan toiselle puolelle huonetta ja pidin tukevasti takamukseni penkissä kunnes syöksyin salaman lailla ulko-ovesta pihalle ja kotiin lukkojen taakse. Nämä varotoimet johtuivat siitä, että puheeksi tuli oma syntymäpäiväni ja kuultuaan minun lähtevän ennen merkkipäivääni Ecuadorin-serkkujeni ilmeet muuttuivat hieman uhkaaviksi.

Maanantaina oli taas vuorossa jokaviikkoinen reflexión. Kyseessä on eräänlainen kyläkokous, jossa ensiksi esitellään jokin aihe, tällä kertaa ystävyys, josta sitten keskustellaan. Myöhemmin käydään läpi ilmoitusasioita ja lausutaan yhdessä Isä meidän –rukous. Kylässä on tällä hetkellä vierailulla valtava määrä yliopisto-opiskelijoita suorittamassa erilaisia harjoitteluja ja sali aivan tupaten täynnä. Tapaaminen kesti puolitoistatuntia, mutta tähän aikaan sisältyi runsaasti naurua ja pilailua sekä karkkia. Ette uskokaan kuinka paljon tässä pikkukylässä tapahtuu! Mitä erilaisempia koulutuksia ja projekteja, kaikkea löytyy.

Tässä Salinas ja ympäröivät yhteisöt.

Etukäteen ajattelin uskonnon olevan ahdistavalla tavalla läsnä elämässäni täällä Salinaksessa. Pelkäsin hieman kuinka selviydyn mahdollisista messuista ja muista uskonnollisista tapahtumista, mutta uskonto on lopulta hyvin luontevalla tavalla osa elämää, ei liian päälle käyvää tai määräilevää. Katolisuudesta näyttäytyy täällä positiivinen puoli: ihmisiä tukeva ja yhdistävä tekijä. Suuri vaikutus on varmasti kylän ”isällä”, italialaisella Padre Antonio Pololla, joka on Salinaksen keskeinen henkilö: ideoija, tukija sekä jonkinlainen henkinen johtaja. Hänen merkityksensä Salinaksen kehitykselle on aivan mittaamaton.

Aurora